Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2018.

Karjala-turnaus

Kuva
Syksy on saapunut, ulkona on pimeää ja märkää, ihmiset masentuvat entisestään ja kaikki on yksinkertaisesti paskaa. Eeei aivan! Lätkäkausi on alkanut, joten on myös jokavuotisen, järjestyksessään ensimmäisen, Laukkapoikien Karjala-turnauksen aika! Turnaus pelataan perinteisesti presidenttimme Hans Gallopin kartanossa lauantaina 29.9. suoritusvälineenä toimii PS4 ja lajina luonnollisesti NHL 19. Jokainen tsäänssi on mahdollisuus! Säännöt - Turnaukseen osallistuminen vaatii Laukkapoikien täysivaltaisen jäsenyyden ja tapahtumaan on pukeuduttava arvokkaalla, tapahtumaa kunnioittavalla tavalla. - Suoritusten aikana ainoa sallittu olut on Karjala, muu voitelu on kuitenkin sallittua - Turnaus pelataan joukkueiden Suomi, Ruotsi, Venäjä ja Tsekki kesken siten, että ennen turnauksen alkua arvotaan jokaiselle joukkueelle ohjaaja. Keskinäinen joukkueiden vaihtaminen on sallittua avauskiekon pudotukseen saakka kaikkien osapuolien suostumuksella. - Kotijoukkue arvotaan kuhunkin alkulo

Alahyllyjen helmet - Osa I

Kuva
Tämänkertaisessa osiossa pureudutaan budjettiosaston tuotoksiin. Haluamme taata lukijoillemme parhaat saatavilla olevat asiantuntijat kuhunkin aihealueeseen, joten seuraavan syväluotaavan analyysin teille tuottaa ikioma puistokemian tohtorimme Janus Puller. Väkevät viinit Pitkäkestoisen laukkaputken jatkuessa varakkaammaltakin laukkaajalta vähenee valuuttavarainnot maalisuoran vilahtaessa. Itsekin jonkinasteisena ikiopiskelijana olen jatkuvan laukkakierteen pyörteessä suistunut auttamatta tämänkaltaiseen tilanteeseen kerran jos toisenkin. Tässä sarjassa tulen avartamaan teitä, arvoisat lukijamme, alahyllyjen tarkoin varjelluista aarteista. Juomista, jotka halvan hintansa vuoksi ovat joutuneet koko kansan sylkykupiksi ilman mitään järkeviä perusteita. Näiden alahyllyjen helmien avustuksella laukkaamiseen käytettävä budjetti tulee romahtamaan kuin Pullerin juoksu kuolemanpaikalla. Näin taitava ohjastaja, tai ravitermein kultasormi, voi mennä nauraen pankkiin pidemmän

Laukkaajan drinkkivinkit

Kuva
Viikonloppu lähestyy, tilipäivä osuu kerrankin perjantaille ja mielen valtaa ajatus laukkaamisesta. Ainainen keskiketterän lipittäminen alkaa kuitenkin tympiä ja olisi mukava kokeilla jotain uutta. Ei hätää! Päätimme lukijoiden pyynnöstä aloittaa juttusarjan eri tilanteisiin sopivista laukkaeliksiireistä ja mikä olisikaan parempi startti tälle epistolalle, kun kahden jäsenen suosikkijuoma: Jägermeister Jekku, Jäger, Hirvilimu, tuo laukkapojan perustarvike. Tämän 56 eri yrttiä/maustetta sisältävän taideteoksen loi ensimmäistä kertaa Saksan maalla Curt Mast vuonna 1934 ja resepti on säilynyt siitä saakka entisellään, mitäpä sitä hyvää muuttelemaan. Legendan mukaan herra Mast valikoi juomalle tunnuksenomaisen vihreän pullon paiskomalla erilaisia pulloja lattialle ja tämä valittu malli oli se, joka kesti kokeilun ehjänä. Näemmä toimituksen hirvilimut on törpötelty parempiin suihin, mutta kuvitukseen välttänee myös kiva keräilyrasia. Miksi? + Vahva, terävä ja yrttine

Täydellisen krapulan anatomia

Kuva
Normaalista poiketen tämänkertainen ulostulo ei kerro hurvittelusta, vaan otsikon mukaisesti puhunkin vakavemmista asioista. Laukkaaminen on rankkaa puuhaa ja ainakin allekirjoittaneella ne suurimmat tuskanhetket ajoittuvat alkuviikkoon ja tätäkin tekstiä kirjoittaessa olo on kuin onkimadolla tai yliajetulla oravalla. Krapula, kankkunen, kanuuna, tuo laukkapojan pahin vihollinen jyllää toista päivää ja kaikki tekeminen hengittämisestä lähtien on täyttä helvettiä. Noh, kahden päivän treenaaminen vaatii veronsa ja harrastustenhan kuuluukin maksaa, tavalla tai toisella. Krapulan ei kuitenkaan aina tarvitse olla se pelätty peikko, vaan siitä voi myös luoda taidetta! Olenkin joskus sanonut, että oikeaoppisesti toteutettu "täydellinen krapula" on nautinnollisuudessaan parempaa kun perseelleen mennyt ryyppyilta. Seuraavana siis näin vietät täydellistä krapulaa-ohjeistus by Jörgen Öst ( Menetelmä on kokeellinen ja sen käyttö on lukijan omalla vastuulla. Laukkapojat eivät takaa tekn

Arvoisa yleisö, Laukkapojat tänään!

Kuva
Follow my blog with Bloglovin Taisin mennä entrypostissa jo lupaamaan jäsenesittelyä joten tässäpä sellainen. Huikean seuraajamäärän vuoksi tulemme esittäytymään, ujoja poikia kun ollaan, laukkanimiä käyttäen. Ensimmäisenä esittelyvuoroon saapuu rakas presidenttimme Hans "Speedy" Gallop. Perustajajäsen ja retkueen ylipäällikkö, joka vastaa koko orkesterin toiminnasta maksallaan. Hans "Speedy" Gallop Ensilaukka: Rantakylän slummeissa vappuna -98 asuinalueen tyyliin kuuluvalla tavalla naapurin kylmävarastosta löydetyllä ja varovasti lainatulla kotipolttoisella. Siviilisääty: Tamma löytyy, varsat toistaiseksi suunnitteluasteella Suosikkijuoma: Jägermeister Suosikkiolut: Leffe, mitä tummempi sen parempi Suosikkiorkesteri: Kuhan on bläkkistä, kaikki muu on lähes poikkeuksetta paskaa paitsi Matti Nykänen Motto: Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä Laukkavuosien rullatessa jo kolmattakymmentä on luonnollisesti tahti harventunut eikä pikamatkat suju

Tarinoita laukkaamisesta

Kuva
Hellou ladies and babies! Myö ollaan Laukkapojat Joensuusta ja kuten nohevimmat saattoivat alustuksesta päätellä, niinsanotusti mukiinmeneviä miehiä. Kyseessä on siis ryyppy-/reissuseurue, joka sai alkunsa vuonna 2016 kolmen miehen, erään Kentucky Gentlemen-pullon sekä Matti Nykäsen tuotannon myötävaikutuksesta. Sittemmin, kuten asiaan kuuluu, on homma lähtenyt myös tässä asiassa niinsanotusti laukalle ja miehistöön on liittynyt neljäs täysivaltainen jäsen sekä ensimmäinen ulkomaanvahvistus prospect-jäsenyydellä ja laajennamme toimintaa sitämukaa kun remmiin sopivia puliukkoja löytyy. Toimimme tätänykyä siis Suomen lisäksi myös Sveitsissä! Tarkempaa jäsenesittelyä on luvassa, jahka jaksan sellaisen kirjoittaa joten sen osalta stay tuned. Pelkkää läträämistähän homma ei suinkaan ole, vaan jäsenistöämme yhdistää intohimoiset musiikki- ja urheiluharrastukset. Urheilupuolella kiinnostuksen kohteet- ja luonnollisesti myös matkat suuntautuvat enimmälti jääkiekko ja jalkapallotapahtumiin ja